20.12.2011

Motörhead - Kaapelitehdas 18.12.2011

Jaa’a, tässä olisi nyt tämmönen tavallinen höpötysblogimerkintä kun kyseessä on kuitenkin Motörheadin keikka, josta pääsin nauttimaan hyvässä seurassa 18.12. Helsingin Kaapelitehtaalla eturivistä! Tässä onkin kuva ennen Jorn Landen eli lämppärin keikan alkua. Kuvassa olen hemaisevan kalpean näköinen valaistuksen takia.. Sittemmin eturivistä löytyikin Vili, Miika ja Konsta, mutta näiden uusien tuttavuuksien kanssa ei ole minkäänlaista ryhmäkuvaa..



Hieman on kuitenkin hataralla pohjalla näin äkkiseltään mietittynä, minkälaisen setin Motörhead veti keikalla, mutta yritän nyt palautella tässä mieleen suurimman osan biiseistä! Keikka alkoi ainakin sillä, kun Lemmy huusi mikkiin ”Bomber” jolloin keikka sai räjähdysmäisen alun tällä loistavalla biisillä, joka nosti fiiliksen jo täysin kattoon, sai uskomattomat kylmät väreet aikaan sekä uskomattoman ja epätodellisen fiiliksen! Muistaakseni Bomberia seurasi Damage Case. Sittemmin epäjärjestyksessä keikalla nautittiin ainakin seuraavista biiseistä: I Know How To Die, Killed By Death, jossa Michael Monroe hyppäsi lavalle laulamaan biisiä Motörheadin kanssa, Stay Clean, Get Back In Line, joka muuten oli yksi keikan parhaista vedoista mielestäni, Metropolis, Going To Brazil, The Chase Is Better Than The Catch, One Night Stand, One To Sing The Blues loistavan Mikkey Deen rumpusoolon kera ja tietenkin encoret, jotka olivat muistaakseni Whorehouse Blues,  (jonka aikana Lemmy ei tällä kertaa poltellut perinteisesti Mallun punaista, liekö kaapelitehtaassa kiellettyä?) Ace Of Spades ja yleisöä kaikken eniten villiinnyttänyt Overkill!
Äkkiseltään muistellussa biisilistassa on jonkin verran puutteita eikä se ole järjestyksessä, mutta tämänkaltaista settiä saimme nauttia! Born To Raise Hell –biisiä kaipailin settiin myös, sekä nimikkobiisiä Motörhead, mutta näistä ei valitettavasti päästy nauttimaan.
















Keikka oli ehdottomasti paras missä olen käynyt, loistava meininki ja eturivillä oli kysyntää ja paikastansa sai todellakin tapella jos halusi nähdä Jumalan ja kumppanit lähietäisyydeltä! Keikan päätteeksi sain Phil Campbellin plektran muistoksi tästä loistavasta päivästä! Loppuun vielä kuva plektrasta kehyksissä, joka on Lemmyn omaelämänkerran vieressä :) Nyt jo sen verran ikävä keikkaa, että lupaan itselleni, jos Lemmy vielä elää, minä menen vielä katsomaan Motörheadia vähintään yhtä monta kertaa kun he käyvät suomessa, onhan kyseessä kuitenkin universumin paras bändi! 




Siinä teille ihmisille vielä parhautta Motörheadilta bändin 30 -vuotis juhlakiertueelta :)


14.11.2011

Megadeth - TH1RT3EN (Levyarvostelu)

Megadeth – TH1RT3EN (Levyarvostelu)


TH1RT3EN on Megadethin nimensä mukaisesti 13. studioalbumi, joka julkaistiin marraskuun alussa 2011 Roadrunner Records –levy-yhtiön kautta. Levyllä on jälleen mukana alkuperäisbasisti David Ellefson. Levyn nimi tulee siitä, että se on bändin 13. studioalbumi, laulaja-kitaristi Dave Mustaine aloitti kitaran soiton 13 –vuotiaana sekä hän on syntynyt 13. päivä syyskuuta.

Biisilista:

1. Sudden Death
2. Public Enemy No. 1
3. Whose Life (Is It Anyways?)
4. We the People
5. Guns, Drugs & Money
6. Never Dead
7. New World Order
8. Fast Lane
9. Black Swan
10. Wrecker
11. Millennium of the Blind
12. Deadly Nightshade
13. 13

      Kokoonpano:

Dave Mustaine –  soolo –ja rytmikitara, laulu
Christ Brodericksoolo –ja rytmikitara
David Ellefsonbasso
Shawn DroverRummut

Levy alkaa Sudden Deathilla, joka ei ensimmäisillä kuunteluilla säväyttänyt. Biisi kuulosti aluksi melko tylsältä ja yhdeltä Megadethin uran heikoimmista levyn aloitusbiiseistä. Tätä se ei kuitenkaan ole useiden kuunteluiden jälkeen, jolloin ainakin itselleni kertosäkeistön ja muun biisin idea aukesivat kunnolla! Mukava kitarasooloilu ja tiukat riffit tuovat asennetta tähänkin vetoon, sitä oikeaa Megadethia! Biisi ei kuitenkaan ole levyn parhaimmistoa, mutta aloittaa levyn hyvällä tasolla.

Jo ensikuuntelusta asti hyvältä kuulostanut räväkkä Public Enemy No. 1, josta on julkaistu myös musiikkivideo nostaa levyn tasoa heti parempaan suuntaan aloitusbiisin jälkeen, mutta vieläkään ei silti olla vastaavalla loistavalla tasolla kuin edeltäjälevyn Endgamen ajoilla. Biisi kuulostaa alusta alkaen todella perinteiseltä Megadethilta ja en ole varmasti ainoa, joka pitää biisiä yhtenä levyn parhaimmista!

Tämän jälkeen päästään todella hyvään, vaikkakin erittäin yksinkertaiseen  ”Whose Life (Is It Anyways?)”, jonka loistava kertosäkeistö on todella koukuttavaa kuunneltavaa! Monia Megadeth -faneja biisin yksinkertaisuus saattaa häiritä, mutta tämäkin on tulkintakysymys onko se hyvä vai huono asia, itsehän pidän biisistä todella paljon!

Levyn neljäs biisi ”We The People” joka muistaakseni kuului biiseihin, jotka eivät ensikuuntelulla todellakaan säväyttäneet alkaa kuitenkin usean kuuntelun jälkeen kuulostaa todella hyvä biisi eikä tylsäksi käy todellakaan! Kitarasooloilu tässä biisissä on todella mukavaa kuunneltavaa!

”Guns, Drugs & Money” biisi tuo mieleen kasarin ja tämän nimiseen biisiin on jostain syystä automaattisesti hyvät odotukset, ainakin minulla! Kuitenkin kertosäkeistöön päästäessä biisistä välittyy melko laiska fiilis ja tulee mieleen miten paljon paremmin biisi toimisi, jos se annettaisin 80 –luvun Mötley Crüe:lle levytettäväksi. Kuitenkin useamman kuuntelun jälkeen kertosäe ei kuullosta samalla tavalla yhtä laiskalta vaan jopa hyvältä! Biisi on kokonaisuudessaankin hyvä veto, mutta ei silti päästä levyn parhaimmistoon vaan sijoittuu levyllä aika keskitasolle.

Biisin loputtua päästään kuuntelemaan salaperäistä Never Dead:n alkua, joka huipentuu loistavaan kitarasahaukseen, joka tuo monen Megadeth –fanin selkään kylmät väreet välittömästi! Tässä on levyn ensimmäinen todellinen helmi, jolla päästään helposti edeltäjälevyn Endgamen tasolle! Tuplabasareiden jytinä, todella tarttuva kertosäkeistö, loistava riffittely ja vanhat ajat mieleen palauttava David Ellefsonin bassottelu sekä biisin kruunaava loistava kitarasooloilu! Voiko parempaa edes odottaa? Ehdottomasti yksi Megadethin uran parhaimmista biiseistä!

Aika siirtyä edellisbiisin kylmistä väreistä seuraavaan, New World Order, joka on jo Clash Of The Titans -kiertueen aikana kirjoitettu biisi, eli vuodelta 1991. Biisiin on kuitenkin hankala suhtautua uuden levyn biisinä, onhan se kuitenkin kirjoitettu jo 19 vuotta sitten. Biisi jää muutenkin edeltäjänsä rinnalla tylsähköksi vedoksi, vaikka onkin mukavaa perinteistä, joskin tylsempää Megadethia.

Fast Lane alkaa ja toive siitä, että edellisbiisin jälkeen noustaisiin taas Never Deadin tasolle on turha. Biisi on kyllä tiukka veto, mutta vaikka biisi pääasiassa hyvä onkin, ei kertosäe silti pääse parhaimmistoon, hieman levyn keskitasoa huonompi biisi, mutta silti ihan suhteellisen hyvä ja kelpaa kyllä tätäkin kuunnella.

Black Swan, joka alunperin oli United Abominations –levyn Japanin version bonusbiisi on nyt päässyt tälle levylle. Biisi alkaa mukavalla kitarasooloilulla, jonka jälkeen alkavat yllättävänkin tarttuvat säkeistöt, kertosäkeistöön edetessä päästään varmistumaan siitäkin, ettei tämäkään biisi petä. Kuten monet muutkin biisit, kannattaa ennen lopullista tuomiota kuunnella tämäkin biisi kerran jos toisenkin ajatuksen kanssa! Hyvä biisi, mutta pysyttelee silti levyn keskitasolla kaikesta huolimatta.

Black Swania seuraa kymmenes biisi, Wrecker, joka vaatii ehkä monilla useampia kuunteluja ennenkö biisin idean todella tajuaa. Biisi ei ylety läheskään niin loistavaan tasoon kuin tähän asti paras, Never Dead, mutta ei tämäkään ala ainakaan tylsistyttämään, silti mielessä pyörii koko ajan kysymys siitä, että saammeko nauttia vielä Never Deadin kaltaisesta killeristä loppulevyn aikana.

Youthanasialla bonusbiisinä julkaistu demoversio biisistä Millennium Of The Blind on nyt ”viimein” julkaistu lopullisena studioversiona. Tähänkin on vanhana biisinä hankala suhtautua uuden levyn biisinä. Minun mielestä biisi on melko junnaava ja tylsä täytebiisi, jolla on vain yritetty saada levyn 13 biisiä täyteen. Mutta mikäli jostain pitää plussaa antaa niin biisin alun kitaroinnista!

Omituisella naisen itkulla alkava Deadly Nightshade, levyn toiseksi viimeinen biisi ei ole kovinkaan mieleenpainuva biisi ensimmäisillä kuunteluilla, mutta monien muiden biisien tapaan tämäkin vaatii aika, kunnes pikkuhiljaa tajuaa miten nerokas ja tarttuva kertosäe huipentaa tämänkin raskaan biisin, jossa päästään myös nauttimaan mukavasta bassottelusta sekä kitarasooloista paljon!

Levyn huipentaa vajaa kuusiminuuttinen päätösbiisi ”13”, joka päättää levyn loistavasti! Never Deadin ohella parasta tällä levyllä ja jopa parasta Megadethin koko uran aikana! Loistava tunnelma ja loistavat kitaramelodiat huipentavat biisin ja tuovat jälleen kylmät väreet selkään. Entistäkin parempaa on se, että biisi paranee kuuntelu kuuntelulta jatkuvasti vain paremmaksi!

Because I've lived how many times do I have to die?
Because I've lived how many lives do I have to die?

Thirteen times and it's been lucky for me
After everything, you still want me to bleed
Thirteen ways to see the devil in my eyes
Because I stood here thirteen times and I'm still alive

Näin ollen levystä sanoisin, että kyseessä on varmasti monella ihmiselle aikaavaativa levy eikä lopullista johtopäätöstä kannata antaa ensimmäisen kuuntelun perusteella, jolloin itsekin ehdin jo tyrmätä levyn yhdeksi Megadethin uran heikoimmista levyistä. Sitä se ei todellakaan ole! Levyllä on kaksi bändin koko uran parhaimmistoon lukeutuvaa biisiä, tiukka Never Dead sekä loistava 13! Useat biisit, joita en loppupuheessa yksitellen enää mainitse noudattavat hyvää tasoa, mutta eivät pääse mitenkään mullistavalle tasolle, joka nostaisi tämän levyn Megadethin merkittävimpien levytysten joukkoon. Myös pari tylsää biisiä on valitettavasti joutunut levylle mukaan, Rust In Peacen ja Countdownin julkaisemisen välillä kirjoitettu New World Order sekä Youthanasialta demoversiona löytyvä junnaava Millenium Of The Blind jäävät tylsemmiksi vedoiksi levyllä. Levyllä ei enää ole juurikaan Endgamen kaltaista thrash –tykitystä, mutta eipä tämä minua haittaa, levy kuitenkin toimii kokonaisuutena todella hyvin ja sitä kelpaa kuunnella kerta toisensa jälkeen! Edeltäjälleen Endgamelle levy ei pärjää, mutta monen Megadethin aiemman levyn tämä kuitenkin voittaa mennen tullen, mutta ei asetu kuitenkaan Megadethin parhaimmistoon.

Täytyy kuitenkin mainita, että vanhojen biisien uudelleenäänittäminen, joka oli jossain määrin huono ratkaisu, on levyn ongelma, koska levystä tulee vaikutelma, että biisien määrä on pitänyt väkisin saada sinne 13:sta mahdollisimman äkkiä. Mustaine ja kumppanit olisivat varmasti pystyneet tekemään pari loistavaa kokonaan uutta biisiä halutessaan sen sijaan, että äänittivät kaksi tylsähköä vanhaa biisiä uudestaan..

Odotan innolla, jatkaako Megadeth tulevalla levyllään samalla linjalla. Ainakin levynjulkaisutahti on näin vanhalle bändille ollut hatunnoston arvoinen viimevuosina! Endgamestakaan ei ole kulunut kun noin kaksi vuotta, toivotaan, että sama tahti pysyy myös jatkossa niin päästään pian nauttimaan seuraavasta levystä! Mutta jos levylle pitäisi arvosana antaa, kokonaisuutena kyseessä on hyvä 4/5.

Levyostoksilla: Darkthrone - Transilvanian Hunger

Koska tämä kuitenkin on musiikkiblogi ja pistän tänne muutakin kun levyarvosteluja, ajattelin myös levyostoksista kertoa täällä. Viimeaikoina on levyjen osto ollut vähillä, koska rahaa on mennyt muuhunkin, mutta tänään kun linkistä myöhästyin, ajattelin pyörähtää Levykauppa Äx:ssä tunnin kestäneellä visiitillä Joonan kanssa. Pitkän harkinnan tuloksena päädyin ostamaan tämän levyn:

Darkthrone - Transilvanian Hunger


Vielä ei ole levyä kuunneltu, mutta oli just semmoinen raa’an black metallin fiilis kun sinne kauppaan kävelin ja kun kyseessä on kuitenkin yksi ysärin huonolaatuisin äänitetty studiolevy, tarkemmin vuodelta 1994.
Samana vuonna julkaistu levy: ”Emperor – In The Nightside Eclipse” oli myös kädessäni jonkun aikaa kun harkitsin ostoa, mutta lopulta päädyin siihen, että tämä 10,90€ menekki riittää yhdelle kertaa ja ostan sitten vaikka ensi kerralla sen klassikon!

Tässä parhaillaan tätä levyä kuunnellessa ainakin voin todeta, että levy oli juuri sitä mitä etsin näihin fiiliksiin, raakaa huonolaatuista black metallia! Ja jos nippelitietoa tästä levystä nyt mainitaan niin neljä levyn viimeistä biisiä on Varg Vikernesin kirjoittamia. Kaikkien, jotka Burzumia kuuntelevat, pitäisi tässä vaiheessa tietää sanomattakin kuka on kyseessä. As Flittermice as Satans Spys – biisissä Vikernes itse vierailee. Biisistä löytyy hänen puhumansa ”viesti” , joka tosin on biisissä väärinpäin, mutta levyä toistaessa takaperin, pystyy kuulemaan sanat: ”In the name of God , let the Churches burn

Noh, eipä tässä varmana kummemmin ole sanottavaa! Laitan tähän loppuun vielä biisin tältä levyltä niille joita kiinnostaa kuunnella:


“Flittermice of Eld Unveiled at the plenilune 

Rising terrestrial power umbraged by celestial light 
Fordone by Mournful rest now seeking to be fed again 
Flittermice of Eld they peer into the morrows, 
They peer the yesteryears as thoose are coming back. 
That Shineth Forth from the palace of god - the palace of no return 
Beholding the son recrucified, beholding gods race browbeaten, 

Flittermice of Eld they fly to blaspheme yehova 
Beholding the Devastation of all mortals built by them. 
A Fare to Rise the Flag (of Satan), to desseminate the races, 
and to build thei Temple (of the) Damned on once holy pleasure ground 

Maltifarious Winged Black Creatures slew the angels (up so) high. 
To build the Hall of Battle and to live in Eternal Strife 
Flittermice come forth from the land beyond the forest 
who Burned the face of god with the Eye of Our Master Devestation, 
Blasphemy, Desecration, 
Unholy He Who burned the face of God with the eyes of our master”